Koulujen henkilökunnan hyvinvoinnista on pidettävä huolta – työ ei saa olla vain selviytymistä

24.03.2025

Opettajat ja koulujen henkilöstö ovat koulutuksen kulmakivi. Heidän hyvinvointinsa vaikuttaa suoraan siihen, millaista opetusta ja tukea oppilaat saavat. Väsynyt työntekijä ei jaksa paneutua oppilaiden ongelmiin, eikä välttämättä edes tunnista niitä. Jos taas henkilöstö voi hyvin, myös oppilaat voivat hyvin, jolloin he saavat laadukasta opetusta, tarvitsemaansa tukea sekä tulevat kohdatuksi ja kuunnelluksi. 

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä opettajasta katsoo työn vaativuuden lisääntyneen uransa aikana. Erityisesti varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa työ on muuttunut entistä kuormittavammaksi. Kasvaneet vaatimukset, lasten ja nuorten pahoinvointi, henkilöstöpula ja resurssileikkaukset lisäävät työtaakkaa.

 Työ on tänä päivänä paljon aiempaa haastavampaa, ja siksi henkilöstön hyvinvointiin on panostettava. Tarvitsemme konkreettisia toimia, kuten riittävät resurssit, selkeät toimintamallit ja tukea opettajien jaksamiseen. Koulutuksen laatu ei synny tyhjästä – se rakentuu hyvinvoivien ammattilaisten varaan.

Share
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita